Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
MAINOS |
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.02.2010 - 10:00

Novitan Rose Mohair, puikot 5mm. Esikoisen tilaustyö Novitan neulelehdestä.

Odottaa viikonloppua ja neulomisaikaa... Kauan tämä työ (ja tyttö) ovatkin  jo odottaneet. Ensin odoteltiin lankaa, sitten inspiraatiota, sitten oli vuorotellen ohje tai langat hukassa. 

Lopulta oli langat ja inspiraatio kasassa, mutta ohje kateissa. Esikko teki äidin vetkutteluun tuskastuneena suoranaisen ihmeen ja kaivoi ohjeen esille puolihuolimattomasti Novitan neulelehtiä selatessaan. "Tässä se on, voisitsä nyt neuloo kun aina vaan lupaat?"

Yleistä trendiä seuraten lomautin kaikki villasukkatehtaan työntekijät, ja pistin puikoille sinisen mohairin.

Onneksi on jo torstai, pian on neulomisaikaa luvassa. Mukavaa talvista loppuviikkoa silmukkasisarille, nauttikaa päivän pidentymisestä ja sinisistä hetkistä.

01.02.2010 - 10:06

Ja tässä valmiina nuo edellisen postauksen keskeneräisenä kännykkäkuvatut lämmittimet. Nämä pitkävartiset villasukat on neulottu omalle kuopukkeelle, joka täyttää tässä kuussa viisi vuotta. Lanka on seiskaveikkaa, keltaoranssi siis on Muoriskan värjäämää. Kulutus yhteensä 85g.
Loput tekniset tiedot kopioidaan sinikirjavien sukkien kanssa samoina tähän:
Puikot 3.5mm bambut. Varressa on silmukoita 40, ennen kantalappua kavennan joka puikolta yhdet pois (36s). Kantapohjassa on 8s, ja sukan terä mennään 8+9+9+8 silmukoilla. Lähinnä itseäni varten kirjoitan näitä silmukkamääriä muistiin, joskus kun ei vaan suju eikä onnistu, varsinkaan silloin kun pitäisi lahjaksi tehdä.
 

Kun meillä havaitaan että äidillä on sukat puikoilla... tytöt tiedustelevat ensin kenelle tekeillä olevat sukat on tarkoitettu. Jäävätkö ne meille, vai menevätkö sellaisille lapsille joilla ei ole isää eikä äitiä. Jos sukat ovat neuloutumassa kysyjälle itselleen, alkaa malttamaton odotus ja arvuuttelu  milloin ne ovat valmiit. Ja sisarus tietenkin tilaa itselleen sukat samassa sorinassa.

Lapsen sukka ei ole onneksi isotöinen eikä odottamisen tuska kasva liian suureksi. Useimmiten sukat valmistuvat myöhään illalla (yllätys?) , ja vien ne lapsen huoneeseen sängyn viereen odottamaan aamua.

Ja jalkaanhan ne pitää sitten heti laittaa, onnellinen hymy kasvoillaan. Lapset ovat siitä ihania, että heistä näkee heti onko jokin asia mieleinen vai ei - aikuisten kanssa onkin jo vaikeampaa.

28.01.2010 - 09:38

”Kyllä hymy hyytyy, kun Leppävesi jäätyy” on äidinpuoleisessa suvussamme kulkenut sanonta. Olen jo liki 40 vuotta odottanut, milloin tuo suuri viisaus ja merkitys minulle aukeaa, mutta ei. Ei valkene kaukainen taivaanranta. En ole oivaltanut vieläkään sanonnan merkitystä, vaikka sitä on minulle hoettu ilme vakavana, merkitsevin sanakääntein.

Tänä talvena Leppävesi on ihan varmasti jo jäätynyt, olipa se missä päin Suomea tahansa. Hymykin alkaa tässä kovassa pakkasessa ja viimassa hyytyä, hyytyy viimeistään tänään kun istuu toppahousut jalassa töissä. Ja katselee ikkunasta miten tuuli riipii puiden lumikuorrutteet alas.
 
Olen kuitenkin aika onnekas, saadessani taittaa työmatkat omalla autolla, joka väistämättä lämpenee jossain vaiheessa. Lämpenee, vaikka mittari on eräänäkin yönä näyttänyt pakkasen ilakoivan –27 asteessa. Lämmin ajatus teille jotka taistelette polkupyörällä kinosten läpi vastatuulessa, tai odotatte pysäkillä julkista kulkuvälinettä saapuvaksi. Olette sankareitani.
 
Ehkä tuo kaikkialle hiipivä kylmyys on saanut reistailevan villasukkatehtaan aloittamaan tuotantonsa uudelleen. Raaka-ainetta on tullut Kittilästä saakka, harrastin vaihtokauppoja Muoriskan kanssa. Hän lähetti minulle lähes kaksi kiloa seiskaveikkaa, osa oli hienoja käsinvärjättyjä lankoja. No minä, uskokaa tai älkää, en vaihtanut miestä ja lapsia lankaan (vaikka joskus sekin on mielessä käynyt..). Anoppi sattui olemaan meillä vaihdon aikaan, ja katosi yhtä yllättäen kuin tulikin. Siitä voi ehkä päätellä jotain, tai sitten ei.
 
Tässä on villasukkatehtaan avauserä.
Pitkävartiset villasukat vajaa 5-v kummipojallemme. Lanka on seiskaveikkaa, tuo sinikirjava on Muoriskan värjäämää. Kulutus yhteensä 83g. Puikot 3.5mm bambut. Varressa on silmukoita 40, ennen kantalappua kavennan joka puikolta yhdet pois (36s). Kantapohjassa on 8s, ja sukan terä mennään 8+9+9+8 silmukoilla. Näillä silmukkamäärillä olen todennut sukkien onnistuvan sekä oman kuopuksen että kummipojan tassuun.
 
 
Punaiset sukat kuopukselle oli tekeillä samoilla silmukkamäärillä kuin ylläolevat siniraidalliset. Tuo oranssi-keltainen lanka on myös Muoriskan käsialaa, se toi mieleeni keväiset tulppaanit. Tykkäsin langan väreistä niin kovasti, että hän uhkasi purkaa yhden oranssi-keltaisen kaulaliinan ja lähettää sen lankana minulle. Alunperin sain lankaa niin pienen nöttösen, että kuvassa on kaikki mitä on jäämässä jäljelle. Saadakseni kakkossukan parinsa kanssa samanlaiseksi, piti hieman manuaalisesti vaikuttaa värin vaihtumiseen.
 
Mutta ei tässä muuta, pakkasta siis pitelee. Jään edelleen pohtimaan tuota Leppävesi-viisautta. Kertokaa ihmeessa jos joku sen salaisuuden tietää.
24.01.2010 - 09:27

Paraikaa meneillään oleva talvi on kerrassaan upea! Luonto notkuu suuren lumimäärän alla, yllättävä kosteus loi suuria pörheitä kiteitä kaikkeen mahdolliseen. Nyt jos koskaan kannattaa liikkua luonnossa ja henkäillä suurta kauneutta.

Päiväkodin hoitajat olivat hyvin onnellisia ja otettuja Puro-kaulaliinoistaan. Kun niitä ei ahkerasta neulomisesta huolimatta jäänyt itselle ainoatakaan, oli aika tarttua Puroon ja puikkoihin jälleen kerran. Kuvassa siis Minun kaulaliinani.

Ahkerasti olen näillä taloakin paukuttavilla pakkasilla sitä kaulaani kietonut, enkä voi muuta kuin olla tyytyväinen. Kaunis, lämmin, pehmeä ja pituutta riittää oikein hienosti vaikka kietoisi itsestään puolikkaan muumion.

Olen kuullut että Puroa ei välttämättä ole saatavilla tämän kauden jälkeen, ainakaan näissä väreissä. Se olisi suuri harmi, sillä vielä jäi ystäviä ja tuttavia, joiden kaulaan tällaisen olisi voinut vielä kietaista. Jospa kohdalle osuu oikea lankatarjous, voisi Puroja koriinsa nakella..

Mutta nyt nautitaan näistä huikeista näkymistä. Jätetään ne puikot hetkeksi lepäämään ja lähdetään ulos....

31.12.2009 - 20:23

Merellä tuulee, aallokko kuiskaa.
Vuosi vaihtuu, sua tahdon muistaa.
Tuttavat tulevat ja menevät,
ystävät ovat ja pysyvät!


 

Säilyttäköön uusi vuosi sen mitä rakastat,
tuokoon tullessaan sen mitä kaipaat ja
vieköön mennessään sen
mitä taakkana kannat.

 

Lumihuntu harson heittää,
vanhan vuoden alleen peittää,
on aika ystäviä kiittää,
aihettahan paljon riittää.

 


Näiden kotipihalta otettujen kuvien myötä haluan toivottaa lukijoilleni

Kaikkea hyvää Uudelle Vuodelle!

28.12.2009 - 17:41

Karismalapaset seiskaveikasta, 72g, 3.5mm bambut.

Mallia muokkasin siten että tein kiilapeukalon sijaan tavallisen peukalon, kämmenpuolella on sileää oikeaa neuletta (ohjeessa nurjaa) ja silmukoita jokunen enemmän.

Malli on kiva eikä ollenkaan niin hankala kuin kuvasta voisi olettaa. Näitä on vielä puikoilla keskeneräisenä yhdet sinisestä isoveljestä ja yhdet mustasta isoveljestä. Saas nähdä milloin valmistuu, kesällä kenties?

24.12.2009 - 19:01

....Joulu saapuu jokaiselle, lapselle ja aikuiselle, sydämiimme Joulun lahja, seimen luona annetaan...

21.12.2009 - 18:36

Kaulaliinatehdas on sulkenut ovensa. Valmista on tullut, loppuvaiheessa aika oli hyvin vähissä ja neulominen pakkotahtista. Kuopuksen päiväkodin neljä hoitajaa ovat jokainen ansainneet värikkään kaulaliinan, ja siitä on todisteena tämä kuva. Kuvan huiveista eivät kaikki olleet vielä tuolloin käyneet viimeistelylinjalla päättelyneulaimen alla.

Jokainen kaulaliina on kuluttanut 4 kerää Puroa, 5mm puikoilla neulottuna. 1o1n-joustinta, 39 silmukalla.

Suosikki?

 

Värit ovat kauniit, enkä lopulta pystynyt enää ehdotonta suosikkiani nimeämään. Kaulaliinat tuli kääräistyä pakettiin ja arpomalla hoitajan nimi joulukorttiin paketin päälle.

Hyvää  Joulua Leikkitupaan!

 

19.12.2009 - 14:33

Kerttu-sukat

Oranssinpunainen seiskaveikka 106g , 3.5mm bambut.

Malli on kiva, helppo ja nopea. Jostain syystä nämä valmistuivat vasta näin talvella, vaikka saivat alkunsa jo kesälomalla. Joskus kun se into vain lopahtaa niin se... no, lopahtaa.

Nämä menevät lahjaksi esikoisen opettajalle. Opettaja on juuri niin äidillinen ja aurinkoinen persoona, että voin kuvitella hänet hiihtelemässä villasukissaan pitkin luokkahuonetta. Lempeä hymy kasvoillaan.

Hyvää Joulua T.S.

15.12.2009 - 08:00

Tältä näytti aamulla kun matkaan lähdin.. Onneksi ei ole yhtään kylmä!  Auton penkki oli kuin kiviarkulla istuisi...

Joulunalunen on blogeissa usein hieman tylsää aikaa - niin täälläkin! Nivelet soikeina värkätään salaisia juttuja Pukin konttiin.

Täällä on Puro-kaulaliinatehdas käynnissä. Yksi pitäisi vielä ennen perjantaita tehdä, joten heips moiks, pysykää lämpiminä.

13.12.2009 - 08:00

Itsenäisyyspäivän hämärissä oli hyvä tassuttaa siniraitaisilla sukilla. Varret miltei polviin saakka, niin se esikoinen aina toivoo. Seiskaveikan Raitalankaa meni 89g, 3.5mm bambuilla työstettynä.

 

Uniset tassut

 

Seiskaveikan nöttösestä sai varret samaisen lapsen lapasiin, terässä yksiväristä sinistä ja valkoista seiskaveikkaa. Painoa lapasilla 61g, lapsella hieman enemmän.

Pieni sininen lintu, älä lähde vielä..

 

Pitkät varret, alkaa olla jo tavaramerkki olipa kyseessä sukat tahi lapaset. Mutta jokin uutuus näissä molemmissa on! Joustin on 1o1n ja oikeat silmukat on neulottu kiertäen, tuli oikein kivat.

08.12.2009 - 07:00

Täältä löytyy kuvineen&ohjeineen tuollaiset 1000  neulottua vaatetta Barbielle. Asusteita on myös ja  Bratzille oma mallistonsa.

Ohjeet ovat ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi... ja printtautuvat siististi kuvan kera.

Siitä vaan selaamaan mallistoa ja ihailemaan. Oli ihan pakko jakaa linkki kanssanne ja pitää samalla pieni tauko,  kun tuo printteri meinasi syttyä palamaan...

Tämä on sivustolta malli numero 54, kuva on linkki ohjeeseen.

Työn iloa!

07.12.2009 - 17:14

Revontuli

Virolainen liukuvärjätty villalanka, 146g. Puikot 3.5mm 80cm pyöröt.

Jälleen ihan hauska neuloa, sitten kun on saanut ekakaavion räpellettyä. En tiedä miksi se aina vain on mukamas niin hankala, *tee virhe, pura, tee virhe*  toista tähtien väliä kymmenisen kertaa. Jatka.

11.10.2009 - 09:00

Lanka: Steinbach Wolle  "Aktiv Effekt" väri 024, kuluma 55g.

Puikot 2.5mm

Ja näiden kanssa kävi sitten silleen, että ensimmäisessä sukassa oli pian kantapään jälkeen nöyhtämytty. No mitäs tuosta, sukka loppuun vaan. Toinen sukka alkoi hienosti samoilla raidoituksilla, mutta terät onkin sitten kantapään jälkeen erilaiset. Että semmoiset sukat, sitä se nöyhtä sitten tarkoitti: sotki raidoituksen. Lanka oli metallipuikoilla neuloen aika höttöistä ja puikolle tahtoi nousta aina vain osa säikeistä.

07.10.2009 - 17:45

Aivan kuin kuopus näissä Unisukissaan. Niin. Viime päivinä syksy on saapunut ihan tasan yhtä vähän hiipien kuin kuopuskin.

Ei mene enää kylmät tuulet ja sateet ohi, tulevat kohti, jäävät vieraisille ja kuiskivat hyytävästi.

Ja silloin me puemme itsemme ja lapsemme lämpimiin villasukkiin, luistelemme kuin balleriinat liukkailla lattioilla ja nauramme myrskytuulelle päin naamaa.

Kuopuksen Unisukat 3mm bambuilla, 10s/puikko, Nallen Lakka-värinen Marjaretki, kuluma 51g.

23.09.2009 - 08:00

Sporttinen ystäväni Satu on laittanut muutoksen tuulet puhaltelemaan tänä syksynä. Siispä synttärilämmikkeeksi reipas raitakaulaliina.

Välineinä: 5mm puikot, neljä kerää eriväristä Puroa , silmukoita 39 ja neule 1o1n. Kaksi kerrosta yhdellä värillä, sitten vaihto.

Tässä on neulottuna Esikolle kahdesta kerästä (Kanervikko & Tundra) kaulaliina. Lapsen kaulaliinan leveys on 29 silmukkaa, muuten samat speksit kuin ylläolevassa kummitätinsä huivissa.

Ja Kuopukselle samoilla 29 silmukan spekseillä,  Ruska&Jäätynyt karpalo - yhdistelmä.

Näissä Puro-huiveissa on oikeastaan turha edes yrittää muistaa värejä, koska samassakin värissä kerien sisältö vaihtelee paljon. Täysin samanlaista huivia on  kohtuu vaikea tehdä.

Puro on yllättänyt positiivisesti siinä, että melkeinpä värin kuin värin saa neulottua huiviin ihan sellaisenaan. Värit asettuvat kauniisti vaikka välillä keristä nousee yllättäviäkin yhdistelmiä. Silti ne vaan jotenkin ovat kivoja yhdessä.

Nämä kaulaliinat ovat siitä kumma ilmiö, että joululahjoiksi niitä piti tehdä... Molemmat aikuisten kokoa olevat kaulaliinat  ovat jo nyt menneet maailmalle synttärilahjoina ja nuo kaksi pienempää jäävät omille tytöille. Saa pukki kolistuttaa tyhjää konttia tänä vuonna, jollei meininki ala muuttumaan...

10.09.2009 - 07:12

Työkaverini pelasti muutaman lehtilaatikkoon menevistä vanhoista käsityölehdistä, ja toi ne minulle. Kiitoksia Anne N.  

Aino Hausmann on koonnut vuonna 1945 julkaistun, Maalaiskuntien Liiton Kirjapainossa painetun "Kirjontaa"-lehtisen. Julkaisija on "Marttaliiton, Pienviljelijäin keskusliiton, Pienviljelijäin liiton, Sos.Dem.Työläisnaisliiton ja Finlands Svenska Marthaförbund'in  kotitalouskeskus" yhteistyötä.

Jo tämän lehtisen ensimmäisessä lauseessa Hausmann toteaa " Kaikki, jotka ovat seuranneet naisten käsityötaidon kehitystä, ovat saaneet todeta, että voimasuhteet kudonnan ja ompelun välillä ovat olleet ompelulle epäedulliset." Asiayhteydestä päättelin että kudonnalla hän tarkoittaa nimenomaan kankaankudontaa, ei neulontaa.
"On surkeata nähdä hyvissä, taidokkaasti kudotuissa liinavaatteissa tökeröt, avuttomat nimikirjaimet" hän suomii.  Mutta kannustaa sitten napakasti " Tämän kirjasen tarkoitus on opastaa naisia tavallisissa, välttämättömissä ompelutöissä ja rikastuttaa meidän ajanvietekäsitöittemme ohjelmistoa. Ulkomailta tulleen epäterveen suuntauksen sijalle me kohotamme kotoisen. Meillä on paljon opittavaa kansallisista käsitöistä. "
Lehtinen on kuvineen selkeä, opastaa erilaisiin revinnäis-, valkokirjonta ja koristeompeleiden saloihin. Jäin miettimään, millaisia (epäterveitä) suuntauksia ulkomailta Suomeen saapui vuoden  1945 tienoilla.

"Korunimeily" on ilman tekijätietoja oleva vihkonen jossa 16 sivun verran erilaisia aakkosia ja numeroita kirjontaan. Osa varsin monimutkaisia, koukeroisia ja hyvin kauniita.
 
MeNaiset tarjoaa Ompeluoppaan 3/1973 " täydellinen opas teille kaikille jotka ette vielä osaa ommella koneella." Siinäpä se. Käydään läpi perusjutut, poimutukset, vetoketjut, napinlävet ja muut.

"Ommeltavia kirjaimia" on WSOY:n vuonna 1952 julkaisema, Aino&Juhani Hausmannin kokoama kirja.

Tekijät ilmaisevat huolensa nimikoinnin puolesta:" Näyttää siltä kuin naistemme käsityötaito kautta aikojen ilmenisi enemmän kudonta- kuin ompelutöissä."

Myöhemmin he kannustavat nimikoimaan mm näin: " Nimikoiminen saattaa muuttua hauskaksi ajanvietetyöksi, jollemme vaadi siltä työtehollista vauhtia." Kirjassa on esitelty suuri määrä erilaisia kirjainmalleja, tekniikoita ja huomioita kankaan-langan-nimikointitavan yhteensopivuudesta.

(Oliskohan tuossa tummennetulla syy siihen, miksei nimikointi ja kirjailu ollut niin suosittua. Ei ollut hauskaa? Työlästä se näyttää ainakin olevan..)

 

"ahkeraliisa suuri neulemallio 5/1964"  on varsin virkistävä lehti, kaikkine Mökkörö-perheineen. Oli jännä huomata että lehden toimituksen lisäksi sillä oli Toimitusneuvosto, jonka muodostivat kaksi miestä, ammattinimikkeinään varatuomari sekä diplomi-insinööri. Lehden päätoimittaja oli mies, samoin toimituspäällikkö. Naisia toimituksessa oli kolme, mm. taloudenhoitajan roolissa. Varsin yllättävää kaikin puolin.
Lehti on maksanut 2.50mk liikevaihtoveroineen. Lehden neuleet on toteutettu Villayhtymä Oy:n Rondo-langoista.

Kummallisen Mökkörö-perheen lisäksi neuleille on annettu nykypäivänä hieman erilaisia nimiä, kuten:  IHANNUS (mohairinen kotitakki) , TAPATORA (uudella tavalla somistettu ulkoilupusero ja -myssy), UTUJOUTSI (sievä virkkauksin somistettu vierailuvillatakki), SOTIJALO (räiskyväraitainen pusero), KUKURTAJA, ILAKKA, SARIJOUTSI, KOTARIKKO, TORNIA....

Näitä lehtiä selatessa ei voi kuin ihailla entisaikojen käsityötaitoa, käsitöihin todella uhrattiin aikaa ja vaivaa.

31.08.2009 - 16:31

Isännälle sukat, varret Seiskaveikan vihreää Polkkaa ja terät harmaata Seiskaveikkaa. Painoa 106g , tikuteltu 3.5mm bambuilla.

Nämä olivat ainoat jotka loman aikana valmistuivat vaikka mukana kulki vaikka mitä.

Aloitin seiskaveikasta yhdet rakkaudenpunaiset Kertut joululahjaksi, mutta tästä eteenpäin ei ole kuukaudessa edennyt. Laiska minä. Millä pystyisin tsemppaamaan itseni näihin? Ajattelemalla Joulupukkia??

24.08.2009 - 12:56

Minttumaari kummityttö Sagalle.

Puikot 4mm 80cm pyöröt, lankana Novitan Wool, väri vanha roosa (poistunut). Lankaa kului noin 100g. Koska huivi oli menossa nuorelle neidille, en neulonut kakkoskaavion toistoja niin montaa kuin ohjeessa on.

Kanervankukat ovat aivan samanvärisiä huivin kanssa. Luonnossa alkaa muutenkin upeat värinäytelmät ihan pian, toivotaan komeaa ruskaa, hengästyttävän kauniita maisemia ennenkuin luonto vaipuu talven hiljaisuuteen ja lepoon.

20.08.2009 - 07:52

Näinä kuulaina syysaamuina tai -iltoina neuloja kietoutuu hämähäkinseittiin. Ei kun siis lämpimiin huiveihin, kaulaliinoihin, villatakkeihin ja vasta siellä marjametsässä niihin hämiksen seitteihin.

Novitan uudesta Puro-langasta neuloutui kaulaliina. 5mm puikot, lankaa kului 195g. Huivi alkoi tuosta vasemmalta Revontuli & Jäätynyt karpalo väreillä, puolessavälin vaihtui Iltanuotio ja Kanervikko - yhdistelmäksi.

Malli on "Noro Striped Scarf" ja yksi versio läytyy ainakin täältä. Mitään ihmeellistä ei neulominen edellyttänyt. 39 silmukalla, 1o1n joustinta, kaksi Puron eri sävyä rinnakkain kaksi kerrosta kerrallaan.

Tässä huivin loppupäässä menossa Iltanuotio ja Kanervikko rinnakkain.

 

Tässä on etualalla huivin alkupäätä, siinä menee Revontuli ja Jäätynyt karpalo rinnakkain.

Tykkäsin väreistä kovasti, ne sopivat upeasti yhteen. Lanka on pehmeää (ja huopuvaa) , noin 3.3e / 50g kerä.

Tämän kaulaliinan myötä törmäsin huvittavaan ilmiöön, nimittäin "joululahjojen tilaamiseen". Jotta sain riivittyä huivin ahnaiden ihailijoiden kynsistä, jouduin lupaamaan että saavat omansa synttäri- tai joululahjaksi.

Kirjoittaja

ristipistoihin ja käsitöihin yleensäkin hurahtaneen reilut kolmikymppisen mamman jorinoita hämärinä tunteina. Blogissa vilisee toisinaan lapsia.

linkkikivaa
Oma valokuva-albumini, alla "AOTM" sekä "Earth Angel"


Told In A Garden
Free Christmas Angels (TIAG)
Vaaka ry
Apupupu
Ristipisto-tilkkupeittoja
Silkweaver's showcase (ideoita käsinvärjättyjen käyttöön, kilpailuluokat)
Mirabilia&Lavender Lace&TIAG&BR Stithers gallery (miltä eri työ näyttää vaihtelevilla pohjilla / muunneltuna) Tämä on yksi suosikkisivuistani!
Jan Kunster (saksalainen hevospiirtäjä..)
Robert Vavra (hevosvalokuvaaja)
Blogilista
Pirtin Kehräämö


toiveissa

Käsityökirjani tällä hetkellä

erilaisia käsityökirjoja
"Punokset Puikoille"-kirja, ilmestyy 1/2008
"Viikinkineuleet"-kirja

heikkoutena myös muumimukit





hyvässä ja vähän muussakin mukana










Minut saa otettua tai jätettyä täältä
laskuri
Kävijälaskuri
Angel Of The Morning
Omia ja tuunattuja ohjeita

Pirtin Kettuhatut

 Beipparien pitsilierihattu

 Isompien Beibien pitsilierihattu

 Kesäinen kukkahame reunalakanasta

 

 

Tee perässä!
Image and video hosting by TinyPic
Kiitokset pohjantekijälle