
Elementtien pystytyksen jälkeen asennettiin kattoristikot, tuossa keskellä ristikot ovat erilaisia korotetun sisäkaton vuoksi.

Kattoristikoiden myötä asennettiin molemmat päätykolmiot, niihin halusimme koristeeksi ikkunat..

Elementit on edelleen tuettu ulkoapäin kunnon parruilla.

Seuraavana rakentui kuisti. Halusimme siitä tavanomaista "massiivisemman" ja leveys onkin sitten peräti viisi metriä.

Puolet talosta on jo aluskatteella, se on tuo valkoinen muovi. Meillä oli miehen kanssa telinejumppa-talkoot. Olikin aika hauska kokoamisoperaatio..

Loputkin aluskatteet laitettu.

Sisällä alkaa olla kuivaa ja valoisaa, aluskatteen myötä varsin kodikasta... Jumppasimme reilut 30 pakettia levyvillaa sisään.

Torstaina asentajat nostivat kattotiilet ylös.

Torstaina iltasella oli vielä poutaa, perjantaina satoi eikä asennus ole tästä edennyt. Itse kävimme keräämässä tiilien suojamuovit säkkeihin, ettei sunnuntaiksi luvattu myrskytuuli riepottele niitä pitkin kylää.
Muutama sukkapari on valmistunut, mutta niiden kuvaaminen on tahtonut jäädä. Tänään tuonne ulos on aika turha mennä, muuta kuin tapaamaan kirvesmiestä.
Kommentit