Jo jonkin aikaa on mieli ollut yhtä harmaa kuin sateinen, tuulinen syysilma. Esikolla pukkaa uhmaa ja kuopuksella omaansa myös. Suku kaukana eikä ystäviäkään ihan nurkalla asu. On siinä mammalla olemista, kuten kaikki lapsekkaat tietävät. Mutta tämä on ennenkaikkea käsityöblogi jossa en enempiä ala aiheesta tai sen rönsyistä purkamaan. Harmaata siis. Kaipasin hieman piristystä. Tämä on alkuasetelma seuraavalle näytökselle.

Törmäsin iltana muutamana joihinkin blogeihin, joissa käsityö oli epäonnistunut syystä tai toisesta. Lopputulos oli surkeudessaan hupaisa tekstiä myöten, kuvat hulppeat. Tekijät pystyivät itsekin nauramaan aikaansaannoksilleen. Syntyi mielestäni mahtava idea saada kaikki hauskat saman katon alle ja perustin "Mörvelöitä - ja muita melkein onnistuneita" blogin. (Sana "mörvelö" on alkanut kukkimaan melkein joka blogissa, Sukkasillaan-kirjan jälkeen.)
 
Ensi alkuun blogiin piti saada jostain juttua, ennenkuin blogi tulisi tutuksi ja ihmiset osaisivat ITSE lähettää kovan onnen töitään sinne. Helpottaisi minuakin, ei tarvitsisi kaivella ja kysellä. Mutta nyt selasin lukuisia käsityöblogeja ja osan hauskoista löysinkin. Pyysin luvat kuviin ja mielestäni myös teksteihin. Sain myös  varastoon juttuja joita ei ole ennen nähty missään: vauvan sukat, VW-villapaita miehelle, norsun kokoinen palmikkopusero... tuntui että hyväntahtoista naurunhörinää piisaisi pitkään.

Sitten kiireessä törmäsin blogiin jossa nuorelle neidolle oli juuri sattunut neuleonnettomuus.  Huiskaisin nopsaan lapsia nukuttaessa viestin (kutsun Mörvelöihin)  joka sitten loukkasi blogin pitäjää. Tilannetta kuvaa kai visio "menossa on hautajaiset jonne törmään sisään ja kosin suoraa päätä leskeä". Olin kiireessä liian suorasukainen, en tajunnut suruaikaa. Palautettahan siitä meiliini tuli tuolta blogista, samoin selvitys miten kamala onnettomuus onkaan. Ja onhan se, ei minuakaan heti naurattaisi. Vielä kerran osanottoni suureen Suruusi.
Mutta kun liki samaan saumaan palautetta tuli myös Mörvelöihin suostuneelta ja siinä jo julkaistulta, hän ei halunnutkaan omaa blogitekstiään sinne, oli aika todeta olevansa suossa.
En millään pysty itse tekemään tekstejä kuviin. Vaikka aika riittäisikin, mitä se ei tee, niin pieleen menisi aina jollain lailla kuitenkin. Kuvat ilman tekstejä eivät ole minkään arvoisia. Ja ylipäätään kuinka saada näin alkuvaiheessa materiaalia blogiin, jos jo pelkkä kysyminen loukkaa?

Tästähän piti tulla hauskaa - ja minua ei naurattanut enää yhtään.

Minusta jokainen lapsi, hevonen, käsityö jne opettaa jotain. Jokainen epäonnistunut käsityö opettaa myös jotain, vaikka joskus niin tuskallisella tavalla. Näiden tuskallisten hetkien jakaminen tuo tietoa kaikille muillekin, miten ei ehkä kannata tehdä. Ja tuskan jakaminen tässäkin asiassa usein helpottaa. Huomaa että joku muukin on tehnyt saman mokan. Ja pian huomaa pystyvänsä nauramaan asialle - se on aika terapeuttista - mitä sille asialle enää muutakaan voi?! "Eteenpäin" sanoi  mummo hangessa. Poistin "Mörvelöitä- ja muita melkein onnistuneita" blogin kaiken sisällön jo päivällä. Koin että blogin tekeminen on juuri nyt niin aikaavievää ja hankalaa ettei saatu hyöty ole haittoja suurempi.

Olkaa varovaisia seikkailessanne blogeissa, varsinkin jos jätätte kommentteja. Tutkailkaa ja miettikää huolella millaisen merkinnän jätätte. Haluaako kirjoittaja vain ylistävää hoosiannaa vai onko hän jo (aikuisena) sinut itsensä kanssa, monissa liemissä marinoitunut ja oikeasti huumorintajuinen. On meinaan eri asia sanoa olevansa huumorintajuinen, kuin olla sitä myös. Itselleen nauraminen on vaikea taito; mutta se kannattaa opetella, jokaisen.

Nyt on lumi tehnyt enkelin eteiseen. Edes jäinen tuuli ei hyydyttänyt hymyä kasvoilleni - ei voinut, kun sitä hymyä ei tänään ollut.