Täällä ollaan. Päivät joutilaana alkoivat kyllästyttää oikein kunnolla. Ymmärsin hyvin miltä koirista tuntuu olla kaiket päivät yksin kotona, isännän ja emännän ollessa töissä tai harrasteissa. Ei mikään ihme jos nuo Luojanluomat olennot keksivät itselleen virikettä pitkien yksinäisten tuntien ratoksi. Huomasin minäkin katselevani pöydänjalkoja sillä silmällä; huomaisikohan isäntä jos hieman nakertaisin...? Pöydänjalat syötyinä sitten odottaisin väkeä kotiin, kun ei kerran saa itseään rasittaa. Joutilaana olo se vasta meikäläistä rasittaakin!
Olen siis ottanut itseäni niskasta kiinni. Olkapäässä on vain kaksi noin sentin mittaista arpea muistuttamassa taannoisesta kokemuksesta. Tosi siistiä! Huonot uutiset ovat siinä, että kaikki samat kivut ja liikerajoitteet ovat säilyneet. Olen tavannut fysioterapeuttia ja saanut ohjeet sellaisiin lihaksia vahvistaviin liikkeisiin, joiden suorittaminen ei koske. Niitä liikkeitä ei ole montaa. Toiset huonot uutiset ovatkin siiten siinä, että vaikka liikkeet eivät tehdessä aiheuta kipua, jälkeenpäin leposärky on kova. Fysioterapeutti lähtee siitä, että jollei olkapäähän vaikuttavat lihakset toimi oikein, ei myöskään oikeanlainen kivuton liike ole mahdollinen.
Näillä mennään.
Mutta tuo ylin kuva, hei mä olen tehnyt sen! Pikkuhiljaa nitkutellen tässä joutilaana ollessa, kieputtelin vitosen puikoilla neljä kerää kauden Puroa (Kaarna ja Usva) ja siitä syntyi isännälle kaulaliina. Eikä sattunut yhtään sen enempää kuin ennenkään, haha. En olisi varmaan muuten neulonut, mutta isäntä lienee havainnut tylsistymisen merkkejä ja viekkaana tiedusteli olisiko minulla hänelle kaulaliinaa. Ai ei, olisiko sellainen vaikea nyt saada?
Mukavaa Joulunodotusta silmukkasisarilleni!
]]>
