Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
08.12.2009 - 07:00

Täältä löytyy kuvineen&ohjeineen tuollaiset 1000  neulottua vaatetta Barbielle. Asusteita on myös ja  Bratzille oma mallistonsa.

Ohjeet ovat ruotsiksi, englanniksi, ranskaksi, saksaksi... ja printtautuvat siististi kuvan kera.

Siitä vaan selaamaan mallistoa ja ihailemaan. Oli ihan pakko jakaa linkki kanssanne ja pitää samalla pieni tauko,  kun tuo printteri meinasi syttyä palamaan...

Tämä on sivustolta malli numero 54, kuva on linkki ohjeeseen.

Työn iloa!

05.10.2008 - 18:36

Junasukkien ohje. Jonka mukaan en sitten epähuomiossa tehnytkään. Varsi on ohjeen mukainen mutta terä meni käteen. Katsoin liian intensiivisesti telkkua ja neuloin nurin-oikein kerroksia kahden puikon sijasta kaikilla neljällä. Tekevälle sattuu! Ja koska taisteluvälineinä oli 3.5mm bambut ja Nallejämät, oli sukista tulossa ihan jotain muuta kuin vauvakokoa. Pistin terään sitten lisää pituutta ja sukista tuli mainiot 3-4v lapselle.

Tässä esikko, liki 6v, näyttää ettei ihan mahdu enää hänelle. Mutta kuvasta näkee myös, että on vartta ja on terää lämmikkeeksi, vaikka sellaisenaan nuo sukat näyttävätkin aika... tursaukselta. Lankaa näihin upposi 55g ja kohde on vielä määrittelemätön hyväntekeväisyys.

 

 

06.09.2008 - 12:01

puikot: 3.5mm bambut
lanka: violetti, roosa ja punainen seiskaveikka, kaikki jämiä. Kulutus 67g.
malli: perustavis lasten sukka, joustin 1o1n. Silmukoita varressa 40, terässä 9+8+8+9.
Koko 3-4v.

Silmukoita luodessani päätin että nämä menevät hyväntekeväisyyteen, kohde valikoituu myöhemmin Sukkasadon puitteissa. Violettia jäi senverran, että pistin heti aluille pienemmät sukat. Näitä valmistuu telkkaria katsellessa liki itsestään.

15.04.2008 - 07:00

Aamulla töihin ajellessani kuulin Radio Novan kampanjasta "Anna hyvän kiertää" , ja nyt haastankin teidät, arvoisat silmukkasisaret, ilmoittamaan tarpeettomat tavaranne Radio Novan kampanjaan. Täältä blogista lähti ilmoitus hyvään tarkoitukseen lahjoitettavista kirjoista, erilaisia romaaneita on kaksi isoa laatikollista!

Jollei lahjoitettavaa tälläerää ole, voi haasteeseen osallistua kertomalla vinkin hyväätekevästä yhdistyksestä tai vastaavasta. Täältä singahti vinkki Vaaka Ry:stä ,  SPR Apupupujen  ( kampanja päättynyt) ja UNICEF Anna&Toivo-nukkejen osalta.

Edelleen, jollei vinkkiä tule mieleen, voi kertoa kuinka itse toimii ekologisesti ja kierrätyshenkisesti.

 

Ja lopuksi laitetaan selkeä todiste kevään etenemisestä, kuva on napsaistu eilen.

Aurinkoista tiistaita kaikille lukijoilleni.

17.10.2007 - 17:49

Iso vetelä kerä limenvihreää seiskaveikkaa kiusasi okulaareissani, huh huh, mihinköhän tuosta olisi... Aivan täysin väärän väristä aiemmin tekemiini seiskaveikka-jämäsukkiin.
Limenvihreä osoittautui varsin kauniiksi kun siihen yhdisti selkeitä perusvärejä; ensin syntyivät valkoraidalliset, sitten harmaaraidalliset joissa vaalea harmaa kului loppuun.
Tummempaa harmaata kehiin, ajattelin että varsiin tuhotaan loput limestä. Jossain vaiheessa tunsin jo neulovani eräänlaisia villahousuja kun vartta vaan piisaa, samoin limeä. Uskon että lastenkodissa on hyvinkin laihoja, pitkäsäärisiä lapsia, joille sukat ovat onnen omiaan. Lyhyempisääriselle voi varret toki taittaa.


Loput limestä meni näiden sukkien raitaan. En sitten tiedä mikä mielenhäiriö iski, miksi tein vaaleanpunaiset terät - possusukat! Olisihan punaista piisannut toisesta jämäkerästä ja värillisiä raitoja myös. Vaaleanpunaiset silmukat kummittelevat tuolla kantapään yläosassa siksi, että vähentääkseni päättelyn vaivaa, laitoin sen alkamaan rinnan punaisen päättyvän kanssa. No juu, aina ei voi olla hyvä eikä edes erinomainen.

Kaikissa lankana Seitsemän Veljestä, puikot 3.5mm, silmukoita varressa 32, terässä vaihdellen joko 30 tai 32. Näissä langankulutus yhteensä 188g.

11.10.2007 - 20:08

Kaikki ylläolevat pienet sukat on tehty (vanhasta?) Baby Ull, superwash langasta. Lanka on 100% merinovillaa, 50g = 175m, puikkosuositus 2.5mm. Anttilan ikivanhassa hintalapussa oli yhden 50g kerän hinnaksi laitettu 14,90mk.
Tarkoituksena oli käyttää pieni pussillinen tätä vauvalankaa pois, ja Hylätyt Lapset ry:n "Lämmitä Pikkuvarpaat"-projekti tuntui varsin sopivalta kaikin puolin. Pussukassa oli kolme kerää erivärisiä vaaleanpunaisia, yksi vihreä ja kolme valkoista kerää. Osa keristä oli hieman jo korkattu. Tuon sukkasatsin jälkeen jäljelle jäi yhteensä 38g erivärisiä lankoja; kyllä niistä vielä yhdet pienet saa... Ylläolevat sukat painavat yhteensä n. 273g.


Vihreät sydänsukat painavat 41g, puikot 3mm ja lanka kaksinkertaisena. Varressa 36s, tiimalasikantapään jälkeen silmukoita 9+8+8+9. Nauhakavennus kärjessä.
Vaaleanpunainen sukkapari painaa 40g, silmukkamäärät ja kantapää sama kuin vihreissä. Sädekavennus.
Sydämen mallineule löytyy Ullasta.


Pikkiriikkiset sukat joustinvarrella, 37g. 36s kautta koko sukan, tiimalasikantapää ja nauhakavennus. Lanka kaksinkertaisena 3mm puikoilla.


Näihin valkoisiin suunnittelin tekeväni nirkkoreunan, mutta tuollainen reikärivikin näyttää luonnossa kauniilta. Voi olla että lisään siihen nauhan tms koristeeksi. Painoa sukilla 43g ja muuten samat tiedot kuin ylläolevissa, silmukoita 9+8+8+9.


Kuten "nirkkoreunasukat" mutta kuviona sydämiä ja varressa 40s. Ohje Ullassa myöskin, Alma-sukkien kohdalla. Paino 58g.


Nämä viimeiset sukat on neulottu 3.5mm puikoilla, joka olisi ollut sopivampi kaksinkertaiselle langalle. Pinta on pehmeämpää...ihanaa. Painoa 50g ja silmukoita 36.

10.08.2007 - 20:23
Vauvakassiyhdistys, eli kotoisammin Vaaka, tarjoaa pian yhteistä kivaa heti näin syksyn alkajaisiksi:


Tilkkujen Yö 2007

Nähdäänhän siellä?  ;-)
09.03.2007 - 17:51

Mitä te näette tässä kuvassa? Näettekö saman kuin minä, kuusitoista linja-autoa?

Käsityömaanisuuden lievempi ilmiö taitaa olla se, että näkee käsityötavarat ihan jonain muuna. Esimerkiksi käy tilanne, jossa mies valittaa vaatekomeron olevan täynnä lankoja ym, mikä minusta ei pidä paikkaansa. Kaikenlaiset ompelupussukat näyttävät silmissäni tavallisilta vaatteilta, katselen komeroa ikään kuin suodattimen läpi, ettei todellisuus pääsisi repeämään silmille. Siksikö sitten näen kuvassa linja-autoja?

Vaikeampi tilanne lienee se, että näkee kaiken muun olevaisen käsityötavaroina. Eikö kuulosta paljon huolestuttavammalta, jos kertoisin näkeväni kadulla kulkevat linja-autot virkkuukoukkuina ja ihmiset niiden sisällä olisivat hmmm... silmukoita?

Mutta palataanpa lievempään muotoon, ja kuvaan.

Meillä kävi avoimessa päiväkodissa ystävänpäivänä, hoitovapaalla vakinaisesta työstään UFF:lla oleva äippä. Askartelimme helmistä kauniita ranne-ja kaulakoruja erikoisviemisiksi afrikkalaisen kylän lapsille. Veimme omien lastemme pieniksi jääneitä vaatteita, pehmoleluja, kirjoja ja värikyniä, toimitettavaksi lähiaikoina retkikunnan mukana Mosambikiin. Kuulimme miten tarpeeseen siellä ovat naisten (käytetyt) alusvaatteet - tytön kouluun pääseminen saattaa olla kiinni siitä onko hänellä alushousut! Ja rintaliivit, ne ovat harvinaiset ja arvossapidetyt. Jos nainen sellaiset suinkin onnistuu saamaan, hän ei länsimaiseen tapaan pidä niitä puseron alla vaan päällä. "Katsokaa kaikki, minulla on rintaliivit!"

Kuulimme ihastuttavan tarinan naisesta joka sai virkkuukoukun. Hän alkoi tehdä sillä virkkaustöitä myyntiin ja kauppa kävi, olivathan ne ainoita koko seudulla. Nainen otti muita mukaan käsityöbisnekseensä ja hiljalleen rikastui sen verran että pystyi ostamaan…  linja-auton! Ja pian toisen ja kolmannenkin. Naisesta tuli liikennöitsijä. En tiedä onko ihanaa virkkuukoukun muuttuminen linjuriksi, mutta ihanaa oli kuulla tarina jossa nainen onnistui muuttamaan omaa elämäänsä haluamaansa suuntaan. Siksi minä kaivoin kätköistäni nuo 16 ohuen ohutta virkkuukoukkua, laitoin ne matkaan ja toivon että vaikkeivat ne busseiksi muuttuisikaan, niiden avulla voisi edes joku kokea onnellisempia hetkiä. Vaikka sitten itsevirkatun pitsiliinan muodossa.


20.02.2007 - 14:11
Eilen postipoika oli jättänyt laatikkoomme ihanan yllätyksen. Yllätys oli postikortti Hollannista, joka kertoi "Marin" saaneen uuden kodin kaksivuotiaan Helmin luota. Helmi sai "Marin" synttärilahjakseen ja kertoi kovin ihastuneensa.
Mukavaa tässä on se, että nyt on ensinnäkin helmikuu, toissapäivänä oli oman kuopukseni 2v synttärit, mummoni nimi on Helmi ja sama nimi on kummityttöni toinen kutsumanimi.
Tässä kuvia "Marista" ja "Jennasta" jotka tein Unicefille (Anna&Toivo projekti) noin vuosi sitten. Jännä nähdä milloin ja mistä "Jenna" saa uuden kodin.


Kuvassa "Jenna" ja "Mari", sekä Unicefin adoptiopaperit.


Tytöt ovat edestä kermanväristä flanellia, takana valkoista lakanakangasta. Mekot pehmoista flanellia.


Hiukset ovat "Jennalla" tasaisen ruskeat ja "Marilla" kuin nougat-jäätelö. Alunperin tuo lanka on tarkoitettu johonkin ryijyyn tms käsityöhön.

Tämä oli äärimmäisen palkitsevaa vapaaehtoistyötä, huomata että oma pieni panos todella meni perille!

08.02.2007 - 14:38
..metsäpolun poikki, avoimelle päiväkodille mennessään.

hassusti pupulla kuono pystyssä, näyttää ihan kuin olisi nenu silmien yläpuolella. Taitaa olla kuten meikämamma, ei aina niin onnistunut kuvissa. Tänään pupu pääsi tuunattuna takaisin avoimeen päiväkotiin, lasten kanssa leikkimään. Eikös näytäkin paljon iloisemmalta nyt?
Korjasin silmien lisäksi pupun vaatetuksen. Nyt hänellä on hihaton mekko. Mekon alaosa on pellavakangasta, vyötäröllä rypytystä ja keltainen rusetti. Helmassa, kuten myös kaula-aukossa ja hiha-aukoissa on koneella ommeltua sydänkuviota.
Silmäpussia ei kotoa löytynyt, joten tilasin kolme silmäpussia huutonetistä. Ehkä varmaan joku joka on puolella korvalla juttujani kuunnellut, arvelee silmäpussi-tilauksesta kuultuaan että.... kohta toi puolipimiö varmaan menee ja tilaa itselleen netistä jenkkakahvoja, vatsamakkaroita ja liikavarpaita!


21.01.2007 - 23:11

Eikös olekin surullinen näky tämä pupu? Se asuu avoimessa päiväkodissa. Jollen väärin muista, joku oli hylännyt sen muovipussissa päiväkodin ovelle vuonna 2003. En tiedä nykyajan lapsista, omistani toki jotain, mutta miten pupuparalta on silmä kiskottu irti? Liian iso puserokin päällä.
Pupu avoimesta matkaan vaan, korjataan ja tuunataan hieman. Sitten on taas mukavampi lasten kanssa leikkiä.
Lapsethan eivät pienenä välitä onko kaverilla kaksi silmää vai neljä korvaa, kunhan pää on jotenkin kohdallaan. Mutta äidin on surullista katsoa leikkiä silmäpuolen jänön kanssa.
Aikoina ammoisina ostin Sinooperista pussillisen turvasilmiä. Niitä ei saanut yksittäin ostaa vaan ainoa pakkauskoko oli "säästöpussi". Kuka tarvitsee säästöpussin turvasilmiä? Noniin, minä ostin ja onhan noita kulunut aina silloin tällöin. Usein joutuu silmälääkäriä leikkiessään vaihtamaan molemmat silmät, ettei ihan vallan eripareja olisi näkimet kauniin luontokappaleen päässä. Samasta pussista kaivetaan pupulle uudet näkimet, kunhan entinen ainoa on nyppäisty pihdeillä otsa-avanteen kautta pois. Mies meillä hoitaa nämä silmien kiskomiset nahkamiehensä voimin. ( = Leatherman , suom. huom.)
Maailmassa pitäisi olla jokin universaali reiluus-sääntö. Minä laitoin pupun pesukoneeseen, arvelin sen ehkä olevan pienten taudinaiheuttajien viljelykaappi ja kaipaavan siksi kunnon pesua. Pesukoneeseen meni myös valkoinen ohut olohuoneen verho, johon kuopus huiskaisi lastenkutsuilla.. nakista ketsuppia. Enpä huomannut että pupun silmäkuopasta yrittäisi mokoma verho ujuttautua pupun sisään lisätäytteeksi, sillä verhossa oli pesun jälkeen lukuisia langankiskomia. Ja ainoa karkea kohta oli juuri tuo silmäkuoppa. Ei ole reilua että avoimen pupuparkaa auttaessaan tuhoaa oman verhonsa.
27.09.2006 - 16:25

Hänelle tuli violetin kaulaliinan sijasta vihreä, onhan täällä eteläisemmässä Suomessa ainakin meidän villit viinit vielä liki kesäpuvuissaan. Puikoilla on jo muuten yhden jalan verran herra Mustikka. Täytepuutos helpotti, kuin sattumalta ystäväni ei ollutkaan vienyt vanhoja tyynyjään kierrätykseen ja ne ovat nyt puputehtaani arvostettua raaka-ainetta.
Jos olisin hieman pimeä, laajentaisin haastetta itselleni - niin monta pupua kuin kuormasta tulee!

06.09.2006 - 08:32
Eksyn usein luvattoman pitkiksi ajoiksi lueskelemaan muiden käsityönharrastajien blogeja. Vaikutuksen tekevät erityisesti huivit. Yhtään ainutta oikeaa pitsihuivia en ole itse tehnyt, edes kipeimmissä unelmissani suunnitellut tekeväni. Ihan hyvä että oma käsityömaanisuuteni rajoittuu johonkin; suuritöiset, ah niin kauniit fifit ja muut, tästä hässäkästä nyt vielä puuttuisivatkin! Mutta puolipimeä ajatus tuli kuitenkin mieleeni, tee sinä minulle huivi ja minä teen sinulle ristipistoilla työn - okei?
Voi kun olisin taitavampi laittelemaan linkkinappuloita tänne sivulleni. Laittaisin heti tuon Apupupu-napin. Kannatan kaikkea vapaaehtoistyötä varsinkin lasten hyväksi, vielä mukavampaa jos siihen liittyy käsillä tekemistä. Juuri tästä syystä oma kotimme on toisinaan kuin kierrätyskeskus - vauvanvaatetta tulee ja menee, odottaa pesua, ihastelua, pakkausta. Kangaspinot odottavat ompelua kasseiksi, pieniksi peitoiksi, liinavaatteiksi.. Sitten kerätään taaperokokoisten vaatetta. Välillä kasataan mummokasseja. Kysytään naapureiden villalangat, kankaat ja lelut. Tuntosarvet ovat aina koholla hyväntekeväisyyttä varten.
Solmin leikkipuistossa tänään kontaktin josta uskon olevan suurta iloa. Ja villatilkku naapurin värväämiseksi on pian valmis. Hip hei! Ja pistoakaan en ole tänään ommellut omiin tarkoituksiin.

Hyväntekeväisyyttä löytyy haluaville linkkilistastani - tervetuloa mukaan!

Kirjoittaja

ristipistoihin ja käsitöihin yleensäkin hurahtaneen reilut kolmikymppisen mamman jorinoita hämärinä tunteina. Blogissa vilisee toisinaan lapsia.

linkkikivaa
Oma valokuva-albumini, alla "AOTM" sekä "Earth Angel"


Told In A Garden
Free Christmas Angels (TIAG)
Vaaka ry
Apupupu
Ristipisto-tilkkupeittoja
Silkweaver's showcase (ideoita käsinvärjättyjen käyttöön, kilpailuluokat)
Mirabilia&Lavender Lace&TIAG&BR Stithers gallery (miltä eri työ näyttää vaihtelevilla pohjilla / muunneltuna) Tämä on yksi suosikkisivuistani!
Jan Kunster (saksalainen hevospiirtäjä..)
Robert Vavra (hevosvalokuvaaja)
Blogilista
Pirtin Kehräämö


toiveissa

Käsityökirjani tällä hetkellä

erilaisia käsityökirjoja
"Punokset Puikoille"-kirja, ilmestyy 1/2008
"Viikinkineuleet"-kirja

heikkoutena myös muumimukit





hyvässä ja vähän muussakin mukana










Minut saa otettua tai jätettyä täältä
laskuri
Kävijälaskuri
Angel Of The Morning
Omia ja tuunattuja ohjeita

Pirtin Kettuhatut

 Beipparien pitsilierihattu

 Isompien Beibien pitsilierihattu

 Kesäinen kukkahame reunalakanasta

 

 

Tee perässä!
Image and video hosting by TinyPic
Kiitokset pohjantekijälle