Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
13.11.2011 - 19:44

Piti oikein lähteä risteilylle ja törmätä siellä viitisen vuotta sitten eläkkeelle jääneeseen työkaveriin jotta muistui blogi mieleen. Hän kysyi kirjoitanko enää mitään kun päivityksiä ei ole tullut, hän on  seurannut elämääni blogin kautta kaikki nämä vuodet. Kiitos Heli P. ja terveisiä. Tässä sitten päivitys.

Käsityörintamalla on ollut hyvin hiljaista, yhtään uutta lankakerää meille ei ole tullut eivätkä entisetkään ole liikahtaneet. Lapset ovat kasvaneet ja heidän harrastustensa kanssa menee viikossa pitkä tovi. Aikaa meni myös tuon edellisen postauksen aiheen kanssa, "puikkomitta" on osa moottoripyörää. Ei tullut onneksi kontattua sen kanssa, ja  vasta tänään se laitettiin talviunille.

Kevättä odotellessa...

Ompelukone sensijaan on ollut esillä viime päivinä enemmänkin. Tällaisia pinkkejä fleecehattuja tein kaksi, toinen meni synttärilahjaksi viisivuotiaalle naapurintytölle. Hatun malli ei ole oma, koristelut ovat. Seuraavassa päivityksessä näette miten erilaiselta hattu näyttää mustana vaikka koristelu on tehty samoin.

 

"Äiti mun pitää mennä jo... mun kaveri  meni tuolla."  Kuopus haluaa jo lähteä kiitämään.

20.05.2011 - 14:38

Seiskaveikan raitalangoista neulottuja lapasia lapsille. Ei niitä näillä helteillä ole neulottu, ei vain ole ollut mukamas tilaisuutta niiden kuvaamiseen. Sitten se tilaisuus tuli, tai itseasiassa haettiin. Kun riittävän monta kertaa olin kuullut varoituksia, miten se lähtee helposti lapasesta - päätin kuvata lapaset sen päällä. Ei se ainakaan sillä kertaa mihinkään lähtenyt.  Lapasia oli kylläkin useampaan lähtöön!

Puikkojen paksuusmitta?

 

03.05.2011 - 09:57

Esimiehemme täytti kunniakkaat 50 vuotta. Hänen lomaillessaan maanpäällisessä paratiisissa (?) kaukomailla, päätimme kehittää hänelle jotain omaperäistä muistamista töihinpaluun kunniaksi. Jokainen kertoi pilke silmäkulmassa mitä esimiehen vapaa-ajasta ja tavoista tiesi. Sensuuri jättää ne kirjaamatta tähän. Lahjaksi kirkastui lopulta  ajatus saunahatusta, jonka tuunaaminen sankarille sopivaksi jäi allekirjoittaneen kontolle. Neulahuovutin  viidenkympin nopeusrajoituksen ja päälaelle pari rastapötkylää. Pakettiin lisättiin iso tölkki Karhua sekä mainospeflettejä.

Vaikka esitin toiveen päästä kuvaamaan tätä käsityötä tositoimissa, esimerkiksi esimiehen istuessa muuten ilkosillaan kylpytynnyrissä, epäilen että tilaisuutta koskaan tulee...

Vielä kerran onnea Pertille!

24.03.2011 - 11:20

Kevätaurinko on luonut säteitään nallekarhun pesään ja sieltä sitten esiin kömpii ensimmäinen utelias kuono...

..ja perässä seuraa kolme muuta. Auringon peittyessä lumisateen taakse, tassuttavat nallet kiveä ylöspäin ja painavat selkänsä vasten lämmintä leivinuunia. Mikäs tässä on maailmaa ihmetellessä...

Nallen kaavat löytyivät  Tilda-kirjasta -  siellä se tosin oli koira ja kasvot viimeisteltiin maalaamalla. (Soveltaminen kunniaan!)  Näiden kavereiden ompeleminen onnistui helpoiten kun kiinnitti kaavan kankaaseen, sitten ompeli kaavan vierestä ja vasta lopuksi leikkasi ommellun hahmon irti kankaasta. Korvat valmistuivat samalla tavalla ihan ensiksi, ne pitää muistaa sujauttaa oikeille paikoilleen ennen hahmon ompelua ja leikkaamista. Toinen harmaista nalleista on pienempi kuin muut, se on kaavan mukaan leikattu kankaasta ennen ompelua - ja tämä ei siis ollut hyvä tapa tehdä näitä.

Tytöt olivat innoissaan mukana,  täyttivät nalleja vanulla reippaaseen tahtiin ja valitsivat silkkinauhoja. Yhtä innoissaan he sitten luovuttivat kahdelle ystävälleen ikiomat nallet.

16.01.2011 - 15:37

Ringettetyttö valmistautumassa harkkoihin, hieman vielä nukuttaa näin sunnuntaiaamuna. Kun loputkin varusteet on saatu puettua, ryntää kuopus maila kädessään jäälle ja hokkarit kiitävät kuin itsestään. Tälle tytölle ei päiväkodin tätien tarvitse jäähipassa tasoitusta antaa!

Kuopus sovitti "Fitted Hedda" palmikkomyssyä, hieman pienempi ja punaisena oli sovituksen tulos. Myssyyn saa ostettua ohjeen Sisäinen Villapaita-blogista. Ohje on kiva, taidolla tehty ja sopivan hintainen ( 4e) . Suosittelen! Tämä myssy on neulottu valkoisesta Tempo-langasta, jota kului 139g tupsuineen päivineen. Puikot 3.5mm ja 4.5mm.

Mukavaa alkuviikoa!

01.01.2011 - 00:19

 

Mikä on kaunis, säteilevä, katseen vangitseva ja kova ääninen?

Ei, en tarkoita nyt itseäni vaan rakettia, jonka myötä haluan toivottaa HYVÄÄ UUTTA VUOTTA!

22.12.2010 - 17:25


PIENI JOULULAULU

Taas kosketti ruutua ikkunan
tutun jouluenkelin siipi.
Taas äänetön henkäys taivahan
läpi seinän sisälle hiipi.

Se on vanha ihme  ja kuitenkin
se on uusi vuodesta vuoteen,
ja se tuo niin rakkaana mielihin
taas tallin ja seimivuoteen

ja ne köyhät lampaanpaimenet,
ne joille taivahasta
soi ilmojen täydeltä sävelet
kiittäen seimen lasta.

Mikä ihmeitten ihme  vieläkin soi
sama enkelivirsi pyhä,
ja paimenten lailla sen kuulla voi
sydän lapsellinen yhä.

Isä taivaallinen, hän armossaan
sen laulun viisailta salaa,
mutta meille pienille hohdettaan
se joulusta toiseen valaa.

Me melkein korvin kuulemme,
kun sielumme soi maja:
On sinulle, juuri sinulle
syntynyt Vapahtaja!

- Anna-Maija Raittila -

14.12.2010 - 17:24

Täällä ollaan. Päivät joutilaana alkoivat kyllästyttää oikein kunnolla. Ymmärsin hyvin miltä koirista tuntuu olla kaiket päivät yksin kotona, isännän ja emännän ollessa töissä tai harrasteissa. Ei mikään ihme jos nuo Luojanluomat olennot keksivät itselleen virikettä pitkien yksinäisten tuntien ratoksi. Huomasin minäkin katselevani pöydänjalkoja sillä silmällä; huomaisikohan isäntä jos hieman nakertaisin...? Pöydänjalat syötyinä sitten odottaisin väkeä kotiin, kun ei kerran saa itseään rasittaa. Joutilaana olo se vasta meikäläistä rasittaakin!

Olen siis ottanut itseäni niskasta kiinni. Olkapäässä on vain kaksi noin sentin mittaista arpea muistuttamassa taannoisesta kokemuksesta. Tosi siistiä! Huonot uutiset ovat siinä, että kaikki samat kivut ja liikerajoitteet ovat säilyneet. Olen tavannut fysioterapeuttia ja saanut ohjeet sellaisiin lihaksia vahvistaviin liikkeisiin, joiden suorittaminen ei koske. Niitä liikkeitä ei ole montaa. Toiset huonot uutiset ovatkin siiten siinä, että vaikka liikkeet eivät tehdessä aiheuta kipua, jälkeenpäin leposärky on kova. Fysioterapeutti lähtee siitä, että jollei olkapäähän vaikuttavat lihakset toimi oikein, ei myöskään oikeanlainen kivuton liike ole mahdollinen.

Näillä mennään.

Mutta tuo ylin kuva, hei mä olen tehnyt sen! Pikkuhiljaa nitkutellen tässä joutilaana ollessa, kieputtelin vitosen puikoilla neljä kerää kauden Puroa (Kaarna ja Usva) ja siitä syntyi isännälle kaulaliina.  Eikä sattunut yhtään sen enempää kuin ennenkään, haha. En olisi varmaan muuten neulonut, mutta isäntä lienee havainnut tylsistymisen merkkejä ja viekkaana tiedusteli olisiko minulla hänelle kaulaliinaa. Ai ei, olisiko sellainen vaikea nyt saada? 

Mukavaa Joulunodotusta silmukkasisarilleni!

 

 

20.11.2010 - 19:26

Heipä hei, tällaista tänne kuuluu. Ei tarvitse enää Uniukkoa kerjätä vierailemaan, se tulee ja vie mennessään ennenkuin ehtii iltarukouksen lausua loppuun. Vasen olkapääni leikattiin tähystyksellä nukutuksessa 18.11. ja pöperöt ovat sen mukaisia. (Kuten isännän mukaan jututkin..)

Tänään iltasella poistimme kuvassa näkyvän (puudute)kipupumpun, jonka ohut letku meni olkapään sisään. Sininen nepparilätkä oli nukutuksen aikaisia seurantalaitteita varten, niitä löytyi kyljistä, otsasta, selästä.. Olkapään sisällä höylättiin jotain, muuta korjattavaa ei löytynyt. Aika ja fysioterapia näyttää, kuinka terveenä tai kipeänä elämä tästä jatkuu. Kokemuksena Hyvinkään Leiko-yksikkö oli todella miellyttävä kaikin puolin. Ennalta pelkäämäni nukutus ja itse operaatio meni helposti, sitä kun saa kanyylin ranteeseen niin se on kolmen henkäyksen jälkeen heippa. Seuraavan kerran maailmassa on mukana vasta tuntien päästä heräämössä.

 

Ei mulla muuta, voikaa  hyvin.  PS. Käsityöt on muutes tauolla nyt..

11.11.2010 - 07:35

 

Haastan kaikki ystäväni ja silmukkasisareni mukaan tähän huikeaan hyväntekeväisyyskampanjaan, jonka järjestää Radio Nova. On kerrassaan kestämätön ajatus että kansanedustajille on järjestetty  palkankorotuksen lisäksi torkkupeitot muttei unilelua. Korjataan tilanne yhdessä! (Ilta)satuja he osaavat kertoa ihan itsekin ;-)

08.11.2010 - 15:39

Marraskuussa kaikki jotenkin kiertyy siniseen hämärään. Jos kaivaa ompelukoneen esille, saa aikaiseksi vain sinisiä kankaisia pusseja. Muutamat syksyn synttärisankarit ovat lahjansa tällaisessa pussissa saaneet. Tämä meni Pihlalle, seuraavan sai Saga. Onnea molemmille ihastuttaville neideille.

Pusseissa voisi olla sisällä Uniukon unihiekkaa, se sopisi suomalaiseen kaamokseen (ja kaamosmasennukseen) vallan erinomaisesti. Nuorille neideille toki jotain ihan muuta, mutta omaan pussiini unihiekkaa voisin nyt toivoakin. Tiedättehän tunteen, väsyttää mutta uni ei tule. Kaikkea pyörii mielessä, mitä pitää ehtiä tekemään ennen kuin. Ja sitten lamaantuu eikä tee mitään -  ennen kuin tulee liian nopeasti.

26.10.2010 - 11:03

Esikolle raitasukat, ettekä ikinä arvaa, seiskaveikasta! (92g kulutus, 3mm, joustin 12s varressa, sitten loppusukka 11s/puikko).

Tässä on raitalanka jonka väreistä tämä mamma tykkää! Onneksi ostin tätä laatua kaksi kokonaista kerää, jos tekisi vielä kuopukselle ja sitten mulle kans jos vain suinkin ehtii..

16.10.2010 - 19:13

Mä olen jäänyt ihan koukkuun näihin raitalankoihin! Ne vaan ovat niin helppoja. Poikkeus tosin aina vahvistaa säännön, kuten näissäkin nuo kärjet eivät ihan natsanneet raitojen osalta. Lisäksi menneen kauden värejä saa ihan edullisesti kun osuu oikeaan aikaan lankalaareille. Isännälle, kuten monelle muullekin, on ihan se ja sama onko lanka menneen vai tulevaisuuden raidoituksella. Kunhan ovat hyvät jalassa.

Isännän saatua nämä tassuihinsa, hän tokaisi että "sitten vaan kopiokone käyntiin". Pieni vinkki että olisi puutetta ilmassa.

Ylläoleviin meni 125g  raitalankaa ja farkunsinistä seiskaveikkaa, 3mn puikot (14s varsi, 13s terä).

Seuraavana kopiokone sylkäisi nämä. 123g painavat suomisukat. Raitalankaa tuunattuna harmaalla, silmukkamäärät samat kuin yllä.

Näiden kohdalla kopiokone reistasi. Varresta tuli pidempi, joustinta on kahdessa kohdin ja terässä kärki on erivärinen. (Poikkeus vahvistaa....) Lankaa kului 141g eli ihan koko 150g (!) kerä. Sammutin kopiokoneen ja jätin sen jäähtymään hetkeksi, tiedä mitä sieltä muuten ulos tupsahtaisi.

08.10.2010 - 16:39

Pikkusiskollani Tiialla oli maaliskuussa syntymäpäivä. Minulla oli nyt ilo (ja kyseenalainen kunnia) ojentaa hänelle syntymäpäivälahjaksi Puroista neulottu kaulaliina. Jotenkin tämän valmiiksisaaminen vain kesti, ja sitten valmistuttuaan unohdin taas jonnekin. Nyt syksyn ensimmäiset kirpeät pakkasaamut palauttivat tämän mieleeni, ja kaulaliina pääsi Pikkuliskon kaulaan.

Voi olla että viime vuonna joulun alla neulotut samanlaiset kaulaliinat saivat aikaan sellaisen kankkusen, että "yhdet vielä" oli tässäkin suhteessa liikaa.

Mainittakoon vielä ettei otsikossa ole kirjoitusvirhettä, minulla on Pikkulisko (ja Velis) . Terveisin, Isolisko.

04.10.2010 - 08:00

Novitan tuotua markkinoille omat näkemyksensä linnuista, piti tietenkin päästä kokeilemaan millaista on pistää lintua puikolla -> puikoille siis. Jääköön oikean linnun tökkiminen puikolla väliin, vaikka isäntä niitä pian metsältä ylpeänä kotiin kantaakin.

Tässä on seiskaveikan väri "Kyyhkynen". Oikein kiva ja tasainen kokonaisuus, pirteys ja räväkkyys näistä kyllä puuttuu. Mutta sellaisiahan kyyhkyset ovat, aikalailla tasaisenharmaita pallukoita jotka kujertavat mennessään. Eivät sykähdytä suuntaan eivätkä toiseen nuo joka paikassa pyörivät pulut. Paitsi paskoessaan konepellille.

Tässä on väri "Punatulkku". On eloa ja väriä! Moniko tietää että punatulkulla voi rintamus olla punaisen sijasta myös tuollainen vaaleanharmaa? Ja että kesäisin punatulkut asustavat synkissä kuusimetsissä, tullakseen talvella ilahduttamaan ihmisiä lintulaudoille.

Lapsilla kirja, jossa Petterin ikkunan ulkopuolella kasvavassa omenapuussa on vielä joulunakin kolme punaista omenaa. Petteri katsoo punaposkisia omenoita  joka aamu heti herättyään - ja järkytys on suuri kun omenat ovat eräänä aamuna poissa! Silloin tarvitaan Tonttua apuun, joka lähtee vauhdikkaaseen omenajahtiin. Yritys on hyvä ja omenat pelastuvat harakoilta, oravilta ja hiiriltä mutta eivät enää possulta jonka aitaukseen ne vierivät... Tonttu pelastaa tilanteen pyytämällä kolmea punarintaista punatulkkua istumaan omenapuun oksille, ja Petterin riemu on seuraavana aamuna rajaton. Omenat ovat palanneet ja joulu voi tulla. (Lars Carlson: Tontun omenajahti)

Ei enää punatulkkujuttua? Okei.

Viimeisenä lintukirjassa esitellään "Sinisorsa". Tämä on näistä kolmesta väristä mielestäni jotenkin... ankein? Ehkä nuo värit ovat niin perusvihreä, perusruskea ja toinenkin ruskea, heitetääs väliin valkoharmaatipluja jooko, että ne eivät muodosta kovinkaan harmonista kokonaisuutta. Tiedä noista sorsista muutenkaan, säikäyttävät järvellä lähtiessään kvaak-kvaak-kvaak huudolla kaislikosta karkuun.

Nämä lintusarjan langat ovat höyhensarjalaisia muutenkin verrattuna tavalliseen seiskaveikkaan, nämä ovat ohuempia ja pehmeämpiä lankoja. 3mm puikot ovat juuri oikeat välineet näiden lintujen kesytykseen. 

Kyyhkyihin meni 125g (varsi 14s ja terä 13s/puikko) , punatulkkuihin 109g (varsi 14s ja terä 12s/puikko) ja sinisorsiin 122g (varsi 14s ja terä13s/puikko)

Mukavaa alkanutta viikkoa, linnustuskautta on vielä tovi jäljellä.

 

26.09.2010 - 13:33

Kuopuksen sukissa on hieman kasvunvaraa, tai sitten ei kun alle laittaa muutakuin kuin paljaat varpikat. Näiden sukkien varret ja terän raita on saatu isännän sukkien jämistä. Muistattehan, lanka levälleen ja puolesta poikki, sitten vaan neulotaan. Ihan kivasti riittää lapsen sukkien varteen nuo pienetkin pätkät. Varret tikuteltu 12s ja terät 10s puikollaan. Seiskaveikan Raitalankaa ja farkunsinistä kului 73g. Tassu 29-30 kokoinen.

Ja se kukka. Piti saada kuvaan myös.

17.09.2010 - 22:38

Ensin syntyivät nämä, jo kesälomalla mökin pihakeinussa aloitetut punaraitaiset aikuisten sukat koko 39.  Seiskaveikan Raitalankaa kului näihin 108g (14s joustin, terä 12s) 3mm puikoilla. Lankaa jäi pieni pampula jäljelle, sen levitin iltayöllä mökin lattialle ja jaoin kahdeksi kasaksi.

Kaksi kasaa muotoutui sukan varsiksi ja terään sopi hyvin verenpunainen seiskaveikka. Painoa sukille kertyi 66g eikä varsikaan mikään nysä ole. Pistin puikoille 10s varresta alkaen, raidoista tuli hieman aikuisten sukissa olevia leveämmät. Kuvassa hiiviskelee tonttu. Tai kuopus tutkimassa istutuksia kivikkorinteessä. (Kuvassa myös Tuivio sekä Kaukaasianmaksaruoho)

10.09.2010 - 13:50

Tummanruskeaa, punaista ja oranssia kera kehäkukan. Aika retrot värit! Yritän taivuttaa muutamia haasteellisia seiskaveikan värejä tummempien joukkoon, ei tuosta oranssista yksinään sukkia kehtaa tehdä. Tai jos vielä kehtaisi niin tytär ei kehtaisi jalkaansa pistää. Joten vähän kerrassaan, kohtuu kaikessa, tässä(kin) asiassa.

Lankana seiskaveikkaa 93 gramman edestä. Varressa 12s ja terässä 10s/puikolla.  Tassun koko on noin 32.

Näiden retroväristen, voi joku niistä ruskaakin löytää,  sukkien myötä toivotan hauskaa viikonloppua!

06.09.2010 - 08:12

Tämänvuotinen Euroliigan ottelukausi on päättynyt. Omien tyttäriemme lisäksi kotikadun varrelta löytyy kaksi muutakin pelaajaa. Nuorempi heistä osoittautui kesän mittaan varsin taitavaksi pelaajaksi ja juhli viisivuotissynttäreitään siinä samalla. 

Legopaketin pehmikkeeksi pakettiin sujahti jalishenkiset villasukat. Vihreä väri on yhtä raisu kuin kesäinen (keino)nurmi, mustat ja valkoiset raidat tulevat jalkapallosta. Oli muuten hauska huomata synttärien jälkeen, että sankarilla on aivan samanväriset vihreät pelisukat. Jesh!

Seiskaveikkaa kului 90g, 3mm bambut.  Varressa 12s ja terässä 10s/puikko. Viisivuotiaan tassun koko on 29-30.

01.09.2010 - 15:06

Sukkasadonkorjuu 2010 on alkanut!

Kirjoittaja

 

 

Käsitöihin laajemminkin hurahtaneen äiti-ihmisen tuumailuja hämärinä tunteina. Blogissa vilisee toisinaan pikkuprinsessoja ja omin käsin rakennettu keltainen talo. Tervetuloa!

linkkikivaa

Oma valokuva-albumini, alla "AOTM" sekä "Earth Angel"


Told In A Garden
Free Christmas Angels (TIAG)
Vaaka ry
Apupupu
Ristipisto-tilkkupeittoja
Silkweaver's showcase (ideoita käsinvärjättyjen käyttöön, kilpailuluokat)
Mirabilia&Lavender Lace&TIAG&BR Stithers gallery (miltä eri työ näyttää vaihtelevilla pohjilla / muunneltuna) Tämä on yksi suosikkisivuistani!
Jan Kunster (saksalainen hevospiirtäjä..)
Robert Vavra (hevosvalokuvaaja)
Blogilista
Pirtin Kehräämö


 

hyvässä ja vähän muussakin mukana










 

Minut saa otettua tai jätettyä täältä
laskuri
Kävijälaskuri
Angel Of The Morning
Omia ja tuunattuja ohjeita

Pirtin Kettuhatut

 Beipparien pitsilierihattu

 Isompien Beibien pitsilierihattu

 Kesäinen kukkahame reunalakanasta

 

 

Tee perässä!
Image and video hosting by TinyPic